
Yliopistolla:

Eli Henrus-Prinsessa sai uuden muutoksen. Vielä kauniimpi kuin äskönen tyyli?

Henrus tykkäsi tosi paljon yliopiston ruoasta. Ainakin letuista kinuskikastikkeen kera.

"Hmm.. haluaisin pääaineeksi Filosofian." Henruksen piti valita pääaine, mitä muutakaan hän tekisi jos ei olisi pääainetta?

"Aina pitää lukea!" Henrus ei sitten ollenkaan tykännyt lukea tenttiin, joten hän päätti mennä nukkumaan omaan huoneeseensa.

Hän ei meinannut saada unta, koska jotkut olivat vielä hereillä metelöimässä, ja toinen asia on, koska hän luki niin paljon.

Heti aamun sarastaessa ennen luentoa piti käydä aamusuihkussa. Olisi aika niinku noloo mennä haisevana luennolle.

"Kenen letut ovat?" Eli joku oli näköjään jättänyt letut pöydälle. Henrus olisi kyllä voinut syödä ne, mutta eräs pappakokki tuli ottamaan ne pois! SInne meni kallista ruokaa, tai no pikemminkin `herkkua`

"Ai, iltaa Lehtori Reed.." Henrus oli ollut koko illan hereillä ja tervehti Lehtoria väsyneenä. Lehtori ihmetteli Henruksen unista ääntä. Mutta kyllä Henrus meni nukkumaan lopulta.

Ennen luentoa Henrus pelasi hänen lempipeliä.

"Nami lettuja!"
Ja hän söi myös lempiruokaansa lettuja, taas kerran lettuja!

Noo.. esseen kirjoittaminen oli tosi helppoa Henruksen mielestä..

Lopputyönteko oli tosi vaikeaa vaikeampaa kuin lukeminen, mutta onneksi Henrus on hyvä kaikessa asiassa. Tämän jälkeen Henrus kertoo teille jotain...

"Auta minua etsimään poikaystävä." Sinäs kuulitte!

Liian ruma! Eiks vaa? Yöh..

En kommentoi.. entäs te?

Ainahan voi yrittää.. koitetaanko? Okei koitetaan.

Tästä se alkaa...

Dodii.. ei se niin vaikeeta ollutkaan! Hyvä vastus!

Nyt he sitten muuttivat yhteen! Viime tipassa koska nyt he lähtevät yliopistosta ja kasvavat aikuisiksi! Rahan määrä on siis 41000$

Hän oli tälläinen kokoajan ihan hyvät geenit.. Alfred on Perhetavoitteinen vesimies, joka inhoaa olla ahkera työntekijä, mutta tykkää mustista hiuksista ja hän haluaa olla hyvin luova. Elämäntoive on saada 20 -kissan tai -koiranpentua, mutta luonne on tämmöinen:
S/S: 0
U/M: 10
L/T: 0
V/L: 10
M/K: 0
Suraavassa osassa näytän talon! Kommentteja!
Kun päiviä on kulunut:

"Oletpas sinä jo iso tyttö." Tonius katseli tytärtään, koska hän ei voinut uskoa, että Henrus on prinsessa.

Chun oli tosi hyvä soittamaan pianoa! Paras pianonsoittaja koko perheestä.

Mutta kyllä pianonsoitto oli tosi väsyttävää. Mutta onneksi hän lopetti jo, koska naapurit eivät kauheastikkaan tykännyt soitosta.

Chea leikki aina Henruksen kanssa, vaikka jotkut asiat olivat Henruksesta ihmeellisiä. Tämänkin leikin Chea opetti hänelle. Paitsi kyllä joskus joku ukkeli meni suuhun.

"Tänään oli kivaa.." Chea tykkäsi päivästä.
"Niin oli, tosi kivaa!" Chun oli ihan samaa mieltä..

"Me ollaan yhdessä, vaikka ollaankin ihan kohta teinejä!" Kaksoset huusivat yhtäaikaa, että oikein koko naapurusto tärisi.

Meidän prinsessan on aika kasvaa!

Hänestähän tuli hieno. Ei niin pientä ylähuulta kuin muilla!

Ja sitten on aika Cheaan kasvaa, teiniksi.

Noniin, eli tämä pienhuulikas on tässä. Mieltymykset ovat Muskelit ja työtön Inhokit ovat Hajuvesi!. Ja hän on perhetavoitteinen. Elämäntoive on Saa kuusi lastenlasta.

Ja sitten on aika Chunin kasvaa...

Monta näitä pienhuulikkaita tulee??? Mieltymykset ovat Meikki ja Teknisesti lahjakas Inhokit taas ovat kilot!. Mammonatavoitteinen.

"Tässä on sinulle syntymäpäivälahja." Chea ojensi Henrukselle lahjan. "Minullekko, oikeasti?"
'
"Kiitos! Avaan sen heti." Henrus oli tosi iloinen saadessaan lahjan Chealta.

"Saanko tulla hyppimään?" Chea innostui.
"Saat!" Henrus sai ikioman trampoliinin!

"Jee!" Kumpikin hyppi tosi korkealle kunnes...

Chuniakin rupesi kiinnostamaan Henruksen lahja, joten hän kysyi samaa.

Kaikki kolme hyppivät iltaan asti. "Tämä on tosi kiva lahja!" Henrus olisi halunnut pomppia vielä.
Monta päivää myöhemmin!

Tämä on merkki, että Henruksen on aika kasvaa todelliseksi prinsessaksi!

Niin tämä käykin. "Toivon, että tulisin kauniiksi!"
Henrus kasvaa..

Prinsessasta tuli tosi kaunis! Mieltymykset Meikki ja Hyvä siivoaja, mutta inhokit ovat Löyhkä! Tietotavoitteinen. Elämäntoive on Rikollisuusnero.
Kuka perijäksi?!?


1. Henrus Derrey.


2. Chun Derrey.


3. Chea Derrey.
Kuka voittaa perijäksi? Sinä päätät sen! Äänestä kommentoimalla!

öö.. mä oon tyhmä, ja teki ootte

Tälläinen talo on takaapäin.


Tässä sitä ollaan eteisessä, ja mennään ovesta sisälle.

Ja sitten ollaankin olohuoneessa. Näette edessä ovenraon mennään sieltä.
Sieltähhän pääsi käytävälle, mennään ovenraosta jonka näette ekana. Matto edessä.

Ovenraosta pääsi keittiöön, ja nyt mennään takaisin käytävälle.

Nyt ollaan näin lähellä Tassuti-ovea, kuten huomaat ja taas mennään eteenpäin edessä olevalle valkoiselle ovelle.

Siellä oli vessa, jossa on kyllä myös sauna, mutta se ei näy. Ja takaisin käytävälle.

Ja nyt mennään vohdoinkin Tassuti-ovesta!

Ja täällä sitä ollaan. Makuuhuone käytävällä. Mennään oikeassa kulmassa olevasta ovesta ensiksi.

Ja täällähän on Pikku-prinsessamme huone. Eihän me haluta herättää Henrusta? Ja hiivitään takaisin käytävälle.

Nyt mennään tuosta tavallisesta puisesta ovesta sisään.

Ja nyt on Toniuksen ja Midan makuuhuone. Takaisin käytävälle!

Ja nyt mennäänkin vaaleammasta ovesta sisään..

Ja nyt tulikin Chean huone. Ei muuta. Takaisin ovesta käytävälle.

Ja enään yksi ovi joka on tietysti Chunin.

Ja tälläinen on Chunin huone. Nyt mennäänkin ulos katsomaan leikkimökkiä.

Eli tämä on leikkimökki tai oleskelumökki.

Tämän näköinen se on sisältä.

"Kiitos että kävit, nyt sun pitää mennä lukemaan."
Osa 4. Meidän Prinsessa!

Ennen töihin lähtöä, Mida halusi näyttää Henrukselle millaista lumi on.

Mida oli tullut töistä ja sai ylennyksen: Opettajan apulainen ja palkka on 316$ työ alkaa ja loppuu 8.00 - 15.00
Kaksoset piti opettaa kävelemään, joka oli hyvin vaikeaa. Chunillakin oli niin happama ilme että mitäköhän sitä tulee tehtyä kävelytaidolla.

Kun oltiin opittu kävelemään siirryttiin puhumiseen. "Sano syöttötuoli."
"Syöttötuoli." Toniuksen kannalta tämä oli helppoa, mutta Midalla oli hirveitä vaikeuksia.

"Pikkusisko Henrus!"Chean mielestä hänen pikkusisko oli kiinnostava. "Älä huuda Chea." Mida ei halunnut, että Henrus häiriintyisi.

"Nalle?" Joka kerta kun pojille luki he saivat oudon kohtauksen, lumikohtauksen tai pikemminkin tauti?

"Oho, kakka." Pojat menivät potalle ihan itsekseen, mutta kaksisteen. Hirveitä magneetteja. Paita ja Peppu!

Chun ihmetteli täysin, mikä hänen veljeään vaivaa. Ainahan tapahtuu jotain perinyt isältään.. voi ei.

"Iskä se on mun!" Noh noh, Chun. Se on yhteinen, kaikki saavat leikkiä sillä. Chun on tosi hassu.

Näyttävätkö samoilta? Juu he ovat laiskoja.

"Pojat tanssikaa!" Mida oli töissä ja muut pitivät hauskaa paitsi Henrus. Hän makasi vain kehdossa varmaan nukkuikin jo..

Kun Mida oli tullut töistä oli Pikkuruisen tytöntyllerön aika kasvaa.

Tälläinen kauris Henruksesta kasvoi, jos noi rypyt häippäsis suupielistä niin sitten on hyvä ja Henruksen kuonne on tämmöinen:
S/S: 9
U/M: 5
L/T: 3
V/L: 9
M/K: 9

Ja nyt Chea kasvaa lapseksi.

Tälläinen Cheasta kasvoi. Aika isot silmät.

Juu.. ja sitten kasvaa Chun.

Chun kasvoi tälläiseksi. Vikana on toi iso ylähuuli.

Chun meni heti nukkumaan uuteen sänkyynsä, jossa oli oikein auto lakanat!

Juu.. tämän suvun prinsessa on siis tässä. Tosi nätti hän on kyllä.

Henrus-Prinsessaa aina piti hoitaa, vaikka olikin jo prinsessa!

"Sää oot hippa!" Pojat leikkivät pihalla hippaa, mutta eivätkö he mene kouluun? No ei, on liian paljon lunta. He saivat vapaata!

Chun piti pikkusiskoaan Puldogginaan. Hän tykkäsi prinsessasta.
Tähän loppui neljäs osa! Kommentteja!
Osa 3. Kaksosten elämää
Tonius tekee aina nämä asiat vapaasti:

Vaihtaa kaksosten vaipat..

Syötti kaksoset..

Kylvetti kaksoset ja arvatkaa mitä tapahtu?..

Ei voi olla totta.. taas se tapahtu! Mikä vimma sulla on Tonius! Sää rikot kaikki paikat, ihan kaikki. Mida taas saa korjattavaa.

Juu.. ja sitten Tonius laittoi kaksoset kehtoon nukkumaan.. Tonius on hyvä kotiisä.. jos ei vaan rikkois paikkoja.. Chea on aika lutunen, eniten.

"Tulet hirveästi isääsi." Tonius kuiskasi Chunin korvaan. Tonius oli kokoajan kiinni kaksosissa.. ärsyttävää.

Ja sillä välin Midalla oli lapsi pahoinvointia. He saavat taas lapsen. Haluisin tytön. Entäs te?

Chuni itkee aina. Tai sitten hän ei halua olla Toniuksen sylissä!![]()

"Hei kulta.. olen taas raskaana." Mida kertoi ja katsoi mahaansa. "Sehän on hienoa." Tonius meinasi huutaa, muuta kun kaksoset oli nukkumassa.
"Jos lapsi on poika nimi on, Kason. Jos tyttö niin nimi on, Henrus." Tonius keksi ajoissa lapselle nimen, ettei myöhässä tarvitse sitten keksiä.¨

Mida sai työn: Leikkikentän valvojana ja työ alkaa 8.00 - 15.00 ja palkka on 215$. Noh. Sehän oli Midan elämäntoive, nyt se voi toteutua.

Voihan.. pikkusen Chean on aika kasvaa taaperoksi. Chea toivottavasti kasvaa hyvännäköiseksi.

Voii.. kattokaa kuinka ihana Cheasta kasvoi! Hän on Härkä jonka luonnekkin on samanlainen kuin isällään:
S/S: 7
U/M: 5
L/T: 3
V/L: 7
M/K: 3 = 25

Höh.. Chunin aika on kasvaa taapertajaksi. Ihana tulee toivottavasti!

Chunkin ihanan näköinen. Keneltä peri ihanuuden? Chun on Härkä, jonka luonne on tämännäköinen:
S/S: 7
U/M: 9
L/T: 3
V/L: 7
M/K: 5 = 31!

He ovat tosi, tosi ihania! Mutta he eivät ole ihan identtiset kaksoset. Mut sou?

Ja taas maha kasvoi. Ei enään lapsia tän jälkeen!

Chun halusi heti koittaa Toniuksen ostamaa pyörää. Se oli hänen mielestään kivaa ajella pyörällä..


Chea halusi kaiken huomion. Ja hän saikin sen isältään.

Kaikki menivät leikkimään ensilumen sekaan. Jos ette näe missä Chea on, niin se on Midan luona. He tykkäävät varmaan lumesta niin paljon, että ei pue päälleen.

"Oletpa sinä likainen." Midan piti kylvettää Chunin, koska hän oli syönyt liikaa lunta ulkona, ja oksentanut monta kertaa.

"Sinutkin pitää pestä, olet aivan likainen." Tonius huomasi vasta nyt, että piti pestä Chea!

"Suorista jalat Chea!" Tonius ei meinannut saada Cheaa kylpyyn. Koska Chea inhosi vettä! Se oli hänen mielestään paha vastus.

Cheanille piti laittaa tutti, koska hän aina itki tai söi lunta. Tossa kuvassa hän näyttää kiinalaiselta, mutta ei Chea ole oikeasti kiinalainen!

"Hyvä. istu siinä." Midan piti opettaa Chun potalle ja se oli helppoa, Chun ei ole kiukkupää niinkuin Chea.

Kunnes alkoi Midan toinen synnytys.

Ja hän pyöräytti lapsen maailmaan, mutta onko se meidän toivoma tyttö?

Ja hän on... tyttö! Jee! Perinyt isältään ihon, hiukset ja silmät, mutta äidiltään ei mitään. Vaikka onkin tyttö. Ihana tyttö. Nimeksi tuli siis Henrus.

Ja Henrus sai nukkua veljiensä kanssa samassa huoneessa. Tiedätte kyllä mikä on Henruksen ja mitkä kaksosten.
Tähän loppui kolmas osa! Kommentteja lähetelkää, kiitos!
Osa 2. Onnellisia hetkiä.

"Kiitos. Sinä laitoit minun mieleiset tapetit." Mida kiitti Toniusta, koska Tonius laittoi Midan valitsemat tapetit. "No, ole hyvä. Tein sen vain rakkaalleni." Toniukselle kävi ihan mitkä vaan tapetit.

Unohin kertoo nää, mut nyt kerron. Tonius on perhetavoitteinen härkä, joka tykkää alusvaatteista ja muskeleista, mutta kilot ovat paha tilanne hänelle. Hän toivoo kasvattavansa 20 -kissan tai -koiranpentua. Ja hän on luonteeltaan tämmöinen:
S/S: 7
U/M: 5
L/T: 3
V/L: 7
M/K: 3

"Niin. Kutsuin sinut, koska haluan kysyä erästä asiaa.." Midaa pelotti kertoa tätä asiaa.."Mikä se asia on?" Tonius kysyi, koska mida ei meinannut saada sanoja suustaan, mutta kyllä ne sieltä sitten tulivatkin. "Haluaisitko sinä saada.. lapsia..?" Mida sitten kertoi sen. Mitä Tonius vastaa tähän kysymykseen? "No tietty rakastan lapsia!" Tonius näköjään haluaa saada lapsia. Ja sitten mennäänkin heidän perässä makuuhuoneeseen. Heillä on kaksinkeskeistä asiaa siellä.

"Tässä on sinulle lahja, koska uskalsit kysyä." Tonius on tosi kiltti ja hyvä tunteinen kaveri. "Voi kiitos. Oletpa kultainen." Mida otti hyvin lahjan vastaan. Mida ole kiitollinen, koska sait tuollaisen miehen!

"Aloitetaan jo!" Mida huudahti Toniukselle. "Kyllä. Olen valmis!" Tonius huudahti takaisin. Noniin eli nyt voi tulla toinen sukupolvi.

"Ajatella. Me saadaan lapsi!" Tonius ajatteli täysillä, jos he saavat lapsen!

Mida osaa tehdä tosi hyvää ruokaa. Hän voisi etsiä töitä aamulla. Vaikka kokiksi! Hän tekee juuri Toniuksen lempiruokaa Juustopastaa.

"Tulit juuri sopivasti syömään." Mida sai juuri tehtyä ruoan valmiiksi kun Tonius tuli. "Sehän on hyvä. Teit kaikenlisäksi juustopastaa." Tonius ei tiedä että Midalla on jotain mielessä.

"Otatko vastaan tämän kihlasormuksen?" Mida kysyi vihdoinkin tätä! "No otan! Tietenkin!" Tonius ei uskonut, että Mida kysyisi häneltä tuollaista.

Mida oli ihmetelly, miksi hänellä oli ollut ruan jälkeen huono-olo. Ja sitten vähänajan päästä hän meni oksentamassa.

"Ahaa.. en tiennytkään." Tonius meni heti lukemaan lapsista tietoa. Hän halusi kasvattaa lapsensa hyvin. Ja kuka tietää saavatko he monta, yhden vai ei yhtään lasta?

Midan piti aina tehdä kaikki korjaustyöt, hän teki ainakin noin kolmekertaa päivässä. Onneksi hän ei saanut sähköiskua!

"Mitä olen raskaana!" Mida mietiskeli korjattuaan kaikki paikat. Noniin kaikki toivoo että ei tule keskenmenoa!

"Onkohan lapsi tyttö vai poika?" Tonius oli aivan sekaisin kun Mida oli raskaana. "En tiedä. Se jää nähtäväksi." Mida ei tietenkään olisi voinut tietää.

Mida ja Tonius tykkäsivät junaradasta, vaikka olivatkin he jo aikuisia. Elleivät he vaan leiki lapsia!

Mida meni lepäämään sängylle, ja hän luki sellaista kirjaa jossa taikuri menetti pupunsa. Mida, Mida, Mida.. lukisit vaikka sun kirjaa, sitä kuinka ihminen sai alkunsa. Vai onko se tylsä?

"Olen raskaana." Hänelle soitti eräs ystävä, joka pilaa Midan rentoutumisen joka kerta!

Mida ja Tonius Derren! Olette täten aviopari! Jee Wohoo! Hehän sopivatkin yhteen! Vai mitä?

Ja heti vihkimisen ja kun Tonius työnsi Midan suuhun kakkua. Midan maha kasvoi vielä isommaksi! He saavat näköjään lapsen!

Joo. Ja kun Tonius kävi vessassa vessanpönttö oli likanen ja se tukkiutu! Tonius, mitä sää oot oikein syönyt? Ei pahalla.

Ja sitten Tonius meni kylpyyn ja arvaatteko mitä sitten tapahtu. Kylpy meni rikki! Ja mitäköhän vielä menee rikki!?

"Minkä nimen annetaan lapselle?" Tonius mietti ja kysyi Midalta. "No jos hän on tyttö nimi on, Chia. Jos on poika nimi on, Chun." Mida keksi nopeasti nimiä.

Joo.. ja sen jälkeen he ottivat omaa rauhaansa. Annetaan heidän olla rauhassa kaksisteen.

"Voi ei! Lapsi painaa jo liikaa!" Midaa alkoi jo sattua selkään, koska lapsi oli tuloillaan ihan pian!

Joo ja sitten oli synnytyksen aika. Tonius oli leikkimässä sillä aikaa junaradalla. Törkeää!

"Nyt se tulee!" Mida sai maailmaan mitä ihanimman lapsen!

Ai toinen kyllä se mulle sopii. Ja Mida pyöräytti kahdennen lapsen maailmaan. Kumpikin on poikia. Voi ei kaksoispojat. Paha vastus!

Tämä poika tässä on Chea. Perinyt isältään hiukset ja silmät, mutta ihonväri on äidiltä tulee isäänsä selvästikkin.

Ja tämä poika on Chun. Perinyt äidiltään silmät, mutta isältään on perinyt ihonvärin ja hiukset. Isäänsä hänkin. Ihanat kaksoispojat!

"Mepäs halutaan lisää lutusia!" Mida ja Tonius huudahti yhtäaikaa. Älkää pakottako kertoon mitä ne tekee!

"Kulta. Meidän pitää tehdä kaksosille oma huone." Mida sanoi Toniukselle, että pojille pitää tehdä huone. "No tehdään ihmeessä." Tonius oli aina myöntyväinen.

Ja tälläinen huone pojille sitten tuli. Aika pieni, mutta sopiva pienille ihmisille.
Tähän loppui toinen osa! Kommentteja kiitos!
Kuka Mida?
Kerronpa tästä kaunokaisesta jotain:

Hän on Mida Derrey, suvun kantaäiti. Perhetavoitteinen neitsyt joka rakastaa luontoa, mutta kyllä hän mielellään on ahkera työntekijä. Ja kyllä mustat hiuksetkin käyvät. Mutta suorastaan lemua Mida ei sietänyt. Hän haluaa olla elämänsä aikana Opetusministeri. Ja hänen luonne on olevinaan tämä:
S/S: 8
U/M: 2
L/T: 5
V/L: 5
M/K: 5
Ja nyt kerron talosta:

Tämä on Midan talo ulkopäin, mutta entä sisältä? Mennään katsomaan->

Ensimmäiseksi on keittiö, eloisan värinen.

Ja sitten on sänky ja tikkataulu. Aika ahtaassa tilassa.

Viimeiseksi on sitten vessa. Sopiva tila yhdelle ihmiselle, Midalle.
Ja tästä alkaa tositarina:

Heti ensimmäisenä Mida halusi pyydystää perhosia, mutta turhaan hän ei saanutkaan perhosia napattua. Mahtava tunne, koska sain LC: seeni Luonotoäidin.

"Hei. Olen Mida." Ja sitten tulikin jo naapurusto tervehtimään Midaa. Mida otti vieraat mielellään vastaan ja tervehti kaikkia lämpimästi. Mitäköhän siitä seuraa?...

"Jee! Kaikki tanssii!" Noo.. he vain rupesivat tanssimaan yhdessä. Ja varpaillekkin kyllä välillä astuttiinkin, koska aina pitää näköjään tanssia niin ahtaasti.

Noni.. miksi teit sen? No hyi että! Mida tervehditkö sää kaikki tolla tavalla. Vaikka toi on nainen? Kyllä mää tiiän, älä yritä sit hämätä mua. Midan oli pakko hyvästellä vieraat, koska hän oli lähdössä Kaupalle ostamaan tulevalle miehelle asun.

"Tule osoitteelle: Chekpolku 1 Mäntysalo." Mida on juuri lähdössä taksilla kaupoille. Hän menee yökerho arkulle. Sieltä varmaan saattaisi löytyä tuleva Midalle.

"En enään jaksa odottaa taksia." Mida soitti taksille ja sanoi, että ei hän enään tahdo kyytiä. Joten Mida ei lähtenytkään kaupoille.

Midalle tuli tosi väsynyt olo, joten hän meni nukkumaan.

Kun Mida oli herännyt ensimmäinen tehtävä oli siivota vessanpönttö. Mida ei olisi millään jaksanut, mutta oli pakko. Ei likainen vessanpönttökään kovin hauska ollut.

Mida oli nähnyt ystävänsä ulkona ja meni puhumaan hänelle, samassa heidän ohi kulki mies johon Mida heti kiinnitti huomionsa. "Katso kuinka komea mies tuolta tulee." Mida oli ystävänsä kanssa aivan lumottuina mieheen.

Mida kiirehti heti miehen luokse. "Luon mieleesi asioita joissa olemme yhdessä" Midan keksintö toimi. Mies kiintyi Midaan, ja Mida taas rakastui ensisilmäyksellä. Miehen nimi oli Tonius.

Midahan iski tosi nopeasti Toniuksen! Ei ihme he ovat aivan rakastuneita toisiinsa.

Mida rupesi seurustelemaan Toniuksen kanssa. Munkin mielestä Tonius on aika hyvän näköinen.

Juu.. siis he rakastuivat tuossa tuokiossa, mutta silti he eivät ihan vielä pitäneet toisistaan pysyvästi.

"Muutatko luokseni?" Midaa jännitti kovasti kysyä tätä ja ihme tapahtui he muuttivat yhteen. Tonius toi jotain 41000$. Mida tykkäsi olla Toniuksen lähellä kokoajan.

"Nyt kuules Mida. Me ei asuta tälläisessa tönössä enään, nyt me aletaan rakennus töihin." Tonius sanoi varmana Midalle, että he eivät enään voi asua pikkukämpässä. "Jipii!" Mida kiljahti.
Tässä on heidän uusi talo:

Tuollainen talo on lopputulos. Hieno talo. sori noi alalaidassa olevat plussat ja timantti.

Tässä on katos mennään ovesta sisään.

joo sitten tulikin eteinen he osaavat rakentaa. Nyt mennäänkin jo ovenraosta tuolla-->

Ja sitten ollaan jo keittiössä. Kaikkialle ei oo sitten tullu tapetteja. Ja taas toisesta ovesta.

Vessahan se sieltä tuli esille. ytimekästä! Ja palataan eteiselle ja portaita ylös.

Olohuone, mutta näyttää jotenkin lastenhuoneelta. ja taas yhdestä ovesta enään.

Makuuhuone ihanan eloisa huone. Kaikki on niin hyvissä paikoissa.
No tässä olikin jo sitten ensimmäinen osa. Lähettäkää kommentteja!